Australia Tours Aktiv-Resor
  • Oman
  •  Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Oman
  • Nakhalin linnoitus
  • Oman
  • Oman

Oman - aitoa Arabiaa

Omanin sulttaanikunta sijaitsee Arabian niemimaan eteläkärjessä. Maa oli 1970-luvulle saakka hyvin eristäytynyt yhteiskunta. Nykyinen hallitsija sulttaani Qaboos bin Said Al Said on avannut ovet kehitykselle, koulutukselle ja matkailulle. Isoimpien kaupunkikeskittymien, Muscatin ja Salalahin lisäksi Omanin nähtävyyksiin kuuluu Arabian niemimaan monipuolisin luonto. Täällä voi ihastella hiekka-aavikon kauneutta, patikoida vuoristossa, uida luolastoisilla Wadeilla ja tarkkailla valaita ja merikilpikonnia.

Omanin sulttaanikunta on moderni valtio, siitä huolimatta matkailija tekee aikahypyn taaksepäin saapuessaan. Maisemassa ei näy Dubaista tuttuja pilvenpiirtäjiä eikä jättikokoisia ostoskeskuksia. Elämänmeno on rauhallista ja Omanissa matkailija kohtaa alkuperäisen Arabian. Maan vauraus näkyy toki kaupungeissa, mutta maaseudulla eletään yhä kuten ennenkin.

Päivä 1 | Saapuminen Omaniin
Yhteistyökumppanimme edustaja on vastassa kentällä. Omanin viisumin saa lentokentältä saavuttaessa. Kuljetus ja majoittuminen hotelliin, jossa nautitaan illallinen.

Päivä 2 | Muscat
Buffetaamiainen hotellilla ja klo 9 lähdetään puolipäivää kestävälle Muscatin kaupunkikierrokselle. Ensimmäinen kohde Suuri Moskeija on maailman kolmanneksi suurin ja se valmistui vuonna 2001. Moskeijan lattiaa peittävää persialaista silkkimattoa kutoi yötä päivää 600 naista neljän vuoden ajan ja suuri kristallikruunu on valmistettu Swarovskin kristalleista. Sisätilojen saleissa on käytetty parasta italialaista marmoria. Moskeijasta jatketaan Suurlähetystöjen tietä pitkin (ei saa valokuvata) Muscatin vanhaan osaan ja käydään perinteisellä Muttrah Soukin markkinoilla, joilta saa mm. tunnettuja suitsukkeita (frankincense), hajuvesiä ja käsitöitä. Opas on mukana ja auttaa tarvittaessa tinkimisessä, joka on täällä vanha tapa. Seuraava kohde on Bait Al Zubair -museo johdattaa Omanin historiaan. Museossa on mm. miekkoja, tikareita ja aseita sekä jalokiviä, kosmetiikkaa ja vaatteita.
Al Alamin -palatsi on sulttaani Qaboos bin Saidin virka-asunto. Sitä ympäröivät portugalilaiseen tyyliin rakennetut linnoitukset Mirani ja Jalali 1500-luvulta. Retken päätteeksi nautitaan lounas paikallisessa ravintolassa. Iltapäivä on vapaata aikaa ja illallinen nautitaan hotellissa.

Päivä 3 | Muscat – Nizwa – Birkat al Mauz – Jabel Akhdar
Aamiaisen jälkeen klo 8 siirrytään 4WD autoihin ja ajellaan Nizwaan. Siellä käydään 1600-luvulta peräisin olevassa linnoituksessa, jota hallitsee mahtava torni. Ylhäältä on kauniit maisemat Nizwaan ja ympäristöön. Nizwan linnoitus on Arabian niemimaan suurin. Käydään myös värikkäässä soukissa. Lounas nautitaan paikallisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen ajetaan Birkat al Mauziin, jossa on vanhoja asutusten raunioita joista osa on yhä asuttuja. Birkat oli aikoinaan tunnettu banaaniplantaaseistaan mutta nykyisin täällä on isot taateliplantaasit. Nähdään myös antiikkinen kastelujärjestelmä joka yhä tuo veden keitaaseen.
Sitten jatketaan matkaa kohden Jabel Akhdaria tai vihreätä vuorta millä nimellä sitä myös kutsutaan ja noustaan 2800 metriä merenpinnan yläpuolelle. Maisemat ovat jylhän vaikuttavia rotkoineen, vuorenhuippuineen ja terassiviljelmineen. Majoiittuminen ja illallinen hotellissa.   

Päivä 4 | Nizwa – Al Hamra – Misfah – Bahla – Jabreen – Wahiba Sands
Aamiaisen jälkeen klo 8 ollaan jälleen liikkeellä ja ajetaan perinteisiin  Al Hamran ja Misfahin kyliin. Al Hamra tunnetaan taateliplantaaseistaan. Täällä näet miten paikalliset ovat asuneet ja eläneet vuosisatojen ajan. Talot on rakennettu savesta ja mudasta, jotta sisätilat pysyisivät viileinä kuumimpina kesäkuukausina. Keitailla kasvatetaan mangoa, banaania, papaijaa ja taateleita. Seuraava pidetään valokuvaustauko Bahlan linnoituksella, joka on Omanin vanhin islamilainen linnoitus. Seuraava linna on Jabree ja täällä tehdään lyhyt kierros. Linna on erinomainen esimerkki islamilaisesta arkkitehtuurista. Lounas nautitaan paikallisessa ravintolassa. Lounaan jälkeen jatketaan Wahiba Sandsiin.
Wahiba Sands on aito hiekka-aavikko beduiinien ja nomadien maalla, se näyttää juuri siltä kuin autiomaan pitääkin, punaista ja kullankeltaista hiekkaa ja jopa 200 metriin kohoavia hiekkadyynejä silmänkantamattomiin. Värien ja valojen leikki on ikimuistoinen kokemus. Illalla nautitaan tyypillinen arabialainen ateria. Majoitus on beduiinityylinen ja öinen tähtitaivas kuin suoraan sadusta.

Päivä 5 | Wahiba Sands
Vapaapäivä tai voit ottaa osaa leirin aktiviteetteihin. Aamiainen, lounas ja illallinen.

Päivä 6. | Wadi Bani Khalid – Ras al Jinzn (kilpikonnat)
Aamiaisen jälkeen klo 8 jätetään upea aavikko ja suunnataan Wadi Bani Khalidiin, joka on yksi Omanin suosituimmista keitaista. Keitaassa on kirkas sininen vesi ja rauhallinen tunnelma. Muista uima-asu, sillä keitaaseen on ihana pulahtaa! Wadissa nautitaan piknik-lounas, jonka jälkeen matka jatkuu Ras al jinziin. Virkistävän suihkun jälkeen nautitaan varhainen illallinen, sillä noin klo 21 lähdetään 10 – 15 hengen pienryhmissä 15 minuutin kävelymatkan päähän ihastelemaan Liemikilpikonnia.
Liemikilpikonna kasvaa jopa 1,5 metrin pituiseksi ja 200 kilon painoiseksi. Sen kilpi on väriltään oliivinvihreä tai tummanruskea, eikä se kykene vetämään päätään kilpensä sisälle. Liemikilpikonnien elinikä on noin 40 – 50 vuotta ja laji on erittäin uhanalainen.

Päivä 7. | Sur – Wadi Tiwi – Coastal Road – Muscat
Aamiaisen jälkeen klo 8 lähdetään matkaan ja määränpäänä on ensi Sur. Sur on mukava kalastajakylä, jossa nähdään kalastajia askareissaan sekä tutustutaan Dhow-veneiden rakentamiseen. Perinteinen ja kaunis Dhow valmistetaan yhä käsityönä. Surista ajetaan Wadi Tiwin keitaalle, jossa nautitaan piknik-lounas. Tehdään aikahyppy sadan vuoden takaiseen aikaan Tiwin kylässä ja käydään Bimah kraatterissa, joka syntyi vuoren sortuessa ja sinivihreä merivesi on sittemmin täyttänyt sen. Uimatauon jälkeen ajetaan Quryatin kylän kautta Muscatiin. Illallinen ja yöpyminen Muscatissa.

Päivä 8 | Kotimatka
Aamiainen hotellissa. Kuljetus lentokentälle ja kotimatka alkaa.

Hinta alkaen 
EUR 2.325 / henkilö jaetussakahden hengen huoneessa

Hintaan sisältyy                        
- Vastaanotto lentokentällä sekä lentokenttäkuljetukset Omanissa
- Omanin viisumi
- 7 yön majoitus
- Kuljettaja ja englantia puhuva opas
- Pääsymaksut ohjelmassa mainittuihin nähtävyyksiin
- Buffetaamiainen, 6 lounasta ja 7 illallista (lounas voi olla piknik-lounas)
- Vesipullo ajopäivinä

Hintaan ei sisälly                      
- Kansainväliset lennot
- Ruokajuomat illallisella
- Juomarahat

Hyvä tietää
- Perjantai on Omanissa pyhäpäivä ja silloin iso osa liikkeistä ja soukeista on kiinni.
- Muista asiallinen pukeutuminen moskeijassa, naisten tulee peittää pää huivilla. Sekä miesten että naisten tulee peittää käsivarret. Hihattomat t-paidat ja shortsit ovat kiellettyjä.

Pidätämme oikeuden muutoksiin

 

Alkaen hinnat majoituksissa per huone ja retkissä per henkilö. Tarjouksissa rajoituksia, kysy tarkemmin toimistostamme.
Tekninen toteutus: Sitebuilders Finland Oy