Yleistä
Victorian osavaltio on monipuolinen yhdistelmä kaunista luontoa, ruokakulttuuria ja erinomaisia viinejä, taiteita ja teatteria sekä kansainvälisiä urheilutapahtumia. Osavaltion pääkaupunki Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki, joka tunnetaan viktoriaanisista rakennuksistaan, tyylikkäistä putiikeistaan, kahviloistaan sekä gallerioistaan ja taidetapahtumistaan.
Legendaarisella Great Ocean Roadilla ajetaan suurin osa matkaa pitkin jylhää rannikkoa. Maisemat rantaviivalla ja sisämaan vuoristossa ovat paikoin henkeäsalpaavia. Otwayn majakka-aseman lisäksi suosittu pysähdyspaikka on The Twelwe Apostles, 12 Apostolia, näistä eroosion muovaamista kalkkikivipaasista enää seitsemän on pystyssä.


Phillip Island, sinipingviinien kotisaari, sijaitsee 90 minuutin päässä Melbournesta. Illansuussa pingviinit ilmestyvät aallokosta rannalle välittämättä tuhansista uteliaista katsojista. Saarella on suuri luontoreservaatti, jossa voi nähdä koaloita, turkishylkeitä, pelikaaneja, lyhytpyrstöliitäjiä ja muita merilintuja.
Yarran laakso on hyvä esimerkki Victorian hedelmällisestä maaseudusta. Kaukana siintävät harjanteet, viiniköynnösten kirjailemat rinteet, korkeuksiin kurottavat puut ja kirkasvetiset joet muovaavat Healesvillen ja Warburtonin kuvauksellisia maisemia. Autolla matkaavien kannattaa poiketa alueen lukuisissa gallerioissa ja tilamyymälöissä.
Historiallinen Daylesford on romanttinen pikkukaupunki. Kumpuileva maasto, pulppuavat lähteet, ensiluokkaiset majoitusliikkeet ja huippuravintolat vetävät puoleensa vierailijoita maailmalta ja läheisestä Melbournesta. Valmistaudu hyvinvointia lisääviin hoitoihin ja kulinaarisiin nautintoihin Daylesfordin rentouttavassa ilmapiirissä.
Lue lisää
Melbournen sää vaihtuu niin nopeasti, että paikalliset puhuvat neljästä vuodenajasta yhden päivän aikana. Syynä on kaupungin sijainti kahden suuren ilmamassan kohtauspaikassa, mikä aiheuttaa nopeita lämpötilavaihteluita ja äkillisiä myrskyjä.
Phillip Islandilla on enemmän hylkeitä kuin ihmisiä. Seal Rocks -alueella asuu Australian suurin turkishyljekolonia, yli 20 000 yksilöä, ja niiden äänet kuuluvat usein kilometrien päähän meren yli.
Yarran laakso on yksi maailman vanhimmista viinialueista, vaikka moni luulee sen olevan uudempi. Ensimmäiset viiniköynnökset istutettiin jo vuonna 1838, lähes sata vuotta ennen monia Euroopan nykyisiä kuuluisia viinialueita.
Daylesfordissa ja sen ympäristössä on enemmän luonnonlähteitä kuin missään muualla Australiassa. Alueella on yli 70 mineraalilähdettä, ja veden maku muuttuu lähteittäin sen mineralisaation vuoksi. Kylpyläkulttuuri syntyi alueelle lähes sattumalta 1800-luvulla, kun kaivostyöläiset huomasivat, että lähteiden vesi helpotti lihaskipuja ja nopeutti palautumista. Tämä johti siihen, että Daylesfordiin nousi ensimmäisiä kylpylöitä jo varhain, ja osa niistä toimii edelleen, ylläpitäen kaupungin pitkää hyvinvointiperinnettä.

