0200 – 62 900

Palvelemme
ma–pe klo 9–17
ja muina aikoina joustavasti sopimuksen mukaan.

Stopoverit

Tauko matkan varrella

Kun matkustat Australiaan, Uuteen-Seelantiin tai Tyynenmeren saarille, suosittelemme pysähdyksiä matkasi varrelle. Pitkien lentojen vuoksi on miellyttävää levähtää noin matkan puolivälissä, tasoittaa hieman aikaeroa ja samalla tutustua uuteen mielenkiintoiseen kohteeseen. 

Pysähdyspaikat vaihtelevat valitun lentoyhtiön reittien mukaisesti, ja useimmiten pysähtyminen on sallittua sekä meno- että paluumatkalla. Kun kohteena on eteläinen Tyynimeri, myös matka maailman ympäri on varteenotettava vaihtoehto. Valitusta lipputyypistä ja lentoyhtiöyhdistelmästä riippuen pysähdyspaikkoja voi silloin olla toistakymmentä. Pysähtyä voi esimerkiksi Japanissa, Singaporessa, Yhdysvalloissa tai Hongkongissa – vai miltä kuulostaisivat trooppiset paratiisit Fiji, Tahiti tai Cookin saaret? 

Esittelemme tässä sivustomme osiossa suosituimmat stopover-kohteemme sekä idässä että lännessä. Ehdotetut hotellit edustavat hintaluokkansa parhaimmistoa, mutta mikäli valikoimasta ei löydy sinulle suosikkia, etsimme toiveidesi mukaisen vaihtoehdon. 

Yllätysten välttämiseksi myös lentokenttäkuljetusten ja retkien varaaminen on hyvä hoitaa etukäteen. Vakiintuneiden yhteistyökumppaneidemme avulla teemme järjestelyt pätevästi puolestasi.

No related travel suggestions found for Stopoverit.

Concierge