0200 – 62 900

Palvelemme
ma–pe klo 9–17
ja muina aikoina joustavasti sopimuksen mukaan.

Indonesia

Yleistä

Indonesia on luonnontieteilijöille ja kansantutkijoille tarunhohtoinen paikka, jonka vetovoimaa vain lisää maan värikäs historia sekä idän maustesaarten maine.

Saarivaltio käsittää runsaat 13000 saarta, jotka levittäytyvät yli 5000 km:n laajuiselle alueelle. Indonesia koostuu ainutlaatuisista aineksista. Kiehtovat kansat ja niiden tavat, eri kulttuurien muistomerkit ja temppelit sekä uskonto ja musiikki yhdistettynä luonnon ihmeisiin, maisemiin ja ääniin muodostavat vertaansa vailla olevan mosaiikin.

Mielenkiintoisin kohde on pieniin Sunda-saariin kuuluva Bali. Sen vulkaaninen maaperä on hyvin hedelmällistä ja balilaiset ovatkin hyödyntäneet saarella lähes kaiken mahdollisen viljelytilan, vuorenrinteet on tehokkaasti pengerretty riisipelloiksi.

Balilaisten keskuudessa vallitsee aivan omanlaisensa rauhan ja harmonian ilmapiiri, ja kyläyhteisöjen arkea leimaa ”adat”, hindulaiseen perinteeseen ja tapojen kunnioittamiseen perustuva elämäntapa. Kaikkialla näkee pieniä uhrilahjoja, joita naiset ovat asetelleet kotialttareille, porttien pieliin ja kadun varsille esi-isien ja henkien ravinnoksi.

Ihanteellisen Bali-kokemuksen saa viettämällä osan ajasta rannikolla lepäillen, ja tekemällä muutaman päivän retken sisämaahan, Ubudin kiehtovaan, taiteita suosivaan ilmapiiriin.

Faktat

1 890 754 km²

Noin 275 miljoonaa (2025)

Jakarta

Indonesia on maailman suurin muslimimaa, ja noin 87 % väestöstä on islaminuskoisia (pääosin sunnimuslimeja). Lisäksi maassa on merkittäviä uskonnollisia vähemmistöjä: kristittyjä (protestantteja ja katolilaisia), hindulaisia (erityisesti Balilla), buddhalaisia ja perinteisiä animistisia uskomuksia. Uskonto on vahvasti läsnä arjessa ja kulttuurissa, ja perustuslaki takaa uskonnonvapauden kuudelle viralliselle uskontokunnalle.

Bahasa Indonesia, lisäksi Indonesiassa puhutaan yli 500 muuta kieltä ja murretta.

Indonesian Rupiah (1 IDR = 100 Sen).

GMT +7 h. Indonesiassa on useampi aikavyöhyke joiden välillä on enimmillään yhteensä kolmen tunnin aikaero.

110/220 V

+62

Vasemmanpuoleinen liikenne.

Ellei sisälletty laskuun, odotetaan 5–10 % juomarahaa.

Sisältyy lentolipun hintaan. Balilla erillinen turistivero IDR 150000 (n.9 USD) kannattaa maksaa ennakkoon, mutta voi maksaa myös maahan saapuessa.

Lue lisää

Indonesiassa elää muutamia maailman harvinaisimmista eläinlajeista, joista tunnetuimpia ovat komodonvaraanit. Ne elävät vain muutamalla saarella ja ovat säilyneet lähes muuttumattomina miljoonien vuosien ajan. Vierailu Komodon kansallispuistossa tarjoaa mahdollisuuden nähdä nämä vaikuttavat eläimet luonnossa ja kokea ympäristön, joka tuntuu sekä ikiaikaiselta että kiehtovan karulta.

Maan kulttuurinen kirjo on yksi maailman laajimmista, sillä Indonesia koostuu sadoista etnisistä ryhmistä ja kielistä. Jokaisella alueella on omat perinteensä, tanssinsa ja seremoniallinen estetiikkansa, jotka näkyvät erityisesti juhlissa ja arjen rituaaleissa. Tämän monimuotoisuuden voi aistia toreilla, kylissä ja temppeleissä, joissa perinteet ja nykyaika elävät rinnakkain.

Maailman rikkain meriluonto löytyy suurelta osin Indonesiasta, sillä maa sijaitsee niin kutsutussa korallikolmiossa. Alueella elää valtava määrä kalalajeja ja korallimuodostelmia, ja vedenalainen biodiversiteetti on maailmanlaajuisesti ainutlaatuista. Sukeltajille Indonesia onkin siksi satumainen kohde.

Kerro toiveistasi