Keravan Yrittäjät on perustettu vuonna 1930 ja se on yksi Suomen vanhimpia yrittäjäyhdistyksiä. Jäseniä yhdistyksellä on eri toimialoilla lähes 450 ja jäsenyritysten koko vaihtelee yksinyrittäjistä isoihin toimijoihin.
Yhdistyksen toiminnan keskiössä on yrittäjyyden edellytysten vahvistaminen Keravalla. Lisäksi se haluaa tukea yrityksiä tarjoamalla yrittäjille ajankohtaista tietoa, koulutuksia sekä verkostoitumis- ja virkistymismahdollisuuksia. Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Keravan kaupungin ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa.
Keravan Yrittäjät järjestää jäsenistölleen erilaisia tapahtumia, kuten vuosittaisen yrittäjämatkan, joka suuntautui tänä vuonna Skotlantiin.
Verkostoitumista rennossa hengessä
Keravan Yrittäjien hallituksen sihteeri Minna Skog aloittaa kertomalla, miksi maiseman vaihtaminen yhdessä jäsenistön kanssa on yhdistykselle tärkeää. “Kaiken ykköslähtökohta on rennossa hengessä verkostoituminen ja hengähdystauko yrittäjille heidän omasta työstään. Matkan aikana tehdään asioita yhdessä ja päästään vaihtamaan kuulumisia uusissa, innostavissa ympäristöissä. Skotlannin matkallamme mukana oli myös uusia yrittäjiä. He kertoivat, että matkaan lähtö yhdessä paikallisten yrittäjien kanssa oli tuntunut kokemuksena mahtavalta ja madaltanut kynnystä osallistua myös muihin yhdistyksen järjestämiin aktiviteetteihin.”
Vuosittaista matkakohdetta ideoidaan yrittäjien kanssa yhdessä. “Kuulemme mielellämme jäsenistöltä ideoita seuraavasta kohteesta. Yleensä kohteen pitää olla sellainen, että se tarjoaa jotakin uutta ja innostavaa sekä jotakin, mitä yksityishenkilönä olisi vaikeampi toteuttaa. Skotlanti oli aivan loistava esimerkki tällaisesta matkaelämyksestä.”


Satumaistakin satumaisempi Skotlanti
Minna Skog kertoo, että Skotlanti teki matkalaisiin todellisen vaikutuksen. “Tämä maa on aivan mielettömän upea luonnoltaan. Ryhmällämme oli käytössä oma bussi koko matkan ajan ja sen ansiosta pääsimme näkemään uusia maisemia jatkuvasti. Nummet, laiduntavat lampaat ja lehmät, kasvisto… niissä maisemissa oli jotakin erityisen upeaa ja rentouttavaa. Kirsikkapuut sattuivat kukkimaan matkamme aikana ja se väritti osaltaan Skotlannin satumaista tunnelmaa.”
Perjantaista maanantaihin kestäneellä matkalla oli joka päivä erilaista ohjelmaa. “Pääsimme ihastelemaan maisemia ja vierailemaan kartanomaisessa linnassa, jonka oppaat kertoivat tarinoita sen historiasta sekä tarjoilivat meille maittavan lounaan. Maistelimme erilaisia oluita edinburghilaisessa pubissa hauskan skottimiehen tarinoiden ja opastuksen siivittämänä. Herkuttelimme matkan aikana myös perinteiset fish and chipsit.”
Keravan Yrittäjät pääsi tutustumaan myös dramaattisista ylänkömaisemistaan tunnettuun Loch Lomondin järvialueeseen, vuoristomaisemiin sekä viskin valmistukseen viskitislaamossa. “Vierailimme myös edinburghilaisessa linnassa, jota meille esitteli aivan ilmiömäiset tarinankertojan taidot omaava opas.”
Toiminnantäyteisen matkan viimeisenä iltana nautittiin herkullinen juhlaillallinen. “Vaikka matkallamme oli paljon ohjelmaa, jäi aikaa hyvin myös itsekseen tai pienemmässä porukassa kiertelyyn. Kokonaisuus oli kaikin puolin tasapainoinen ja sai myös siksi osallistujilta kiitosta.”
Sujuva, nopea ja suomalainen
Minna Skog on ollut järjestämässä Keravan Yrittäjien jäsenmatkoja myös aikaisemmin. “Kokemus on opettanut, että matkanjärjestäjän kyky suunnitella ja rakentaa toimivat majoitusratkaisut, ohjelma ja sen aikataulutus ovat meille erityisen tärkeitä asioita.”
Aktiv-Resorin toimintatapa on yhteistyön alusta alkaen tehnyt Minna Skogiin vaikutuksen. “Aktiv-Resorin palvelu on todella kokonaisvaltaista, innovatiivista ja sujuvaa, yhteydenottoihimme on aina reagoitu todella nopeasti. Skotlannin matkamme suunnitteluvaiheessa meitä varten oli nimetty kaksi Aktiv-Resorin matkasuunnittelijaa, joten saimme aina nopeaa ja hyvää palvelua. Asiointi oli todella helppoa ja matkasta kokonaisuutena jäi siksikin niin hyvä mieli.”
Keravan Yrittäjien matka Skotlantiin sisälsi paljon ainutlaatuisia kerran elämässä -kokemuksia. “Mielestäni Aktiv-Resor kannattaa valita matkakumppaniksi silloin, kun matkalta haluaa jotakin spesiaalimpaa eikä tuttu ja jokapäiväinen riitä. Jos unelmoi elämyksestä, jonka järjestämiseen ei itsellä löydy osaamista, kannattaa ehdottomasti kääntyä Aktiv-Resorin puoleen.”
Lopuksi Minna Skog nostaa esiin asian, jolla on Keravan Yrittäjille suuri merkitys matkakumppania valitessa. “Arvostamme sitä, että Aktiv-Resor on suomalainen yritys. Me haluamme kannattaa kotimaista yrittäjyyttä ja tukea yritysten hyvinvointia. Suomalainen elinkeinoelämä voi hyvin kun käytämme kotimaisia tuotteita ja palveluita. Jokainen pystyy omilla valinnoillaan vaikuttamaan tähän.”
Tutustu tarkemmin: https://aktiv-resor.fi/teemat/ryhmamatkat



Jutun kuvat ovat Keravan Yrittäjien kuva-albumista.
